tiistai 20. toukokuuta 2014

Pohjat vedetty...

Viime viikon torstaina pyörähti hommat tontilla käyntiin. Kaivinkone kuski + 2 nopeajalkaista apuria (joista toinen minä) hääräsi yhteensä 22 tuntia pohjatöiden parissa. Alkuvaiheessa tosin jalkamiehillä ei aivan valtavasti hommaa ollut, kun konemies aukoi tontin, nappasi kannot pinoon ja poimi etukäteen valikoidut kivenlohkareet kasaan odottaamaan tulevaisuuttaan pihamme koristeina.

+20 kantoa irti ja pinoon

Naapurin suosituksella olimme palkanneet hommaan kokeneen kuskin, jolta homma kyllä käytti jouhevasti, ja monttu pihaan syntyi todella pikaisesti. Liekö syynä vauhtiin kiire illan jääkiekon MM-ottelun ääreen (niistä Suomen peleistä ei sitten tämän enempää), vaikko ihan sitten vain tiukka työmoraali, tulosta syntyi kyllä 12 tunnin (- 30min kahvipaussi) työpäivän jälkeen komiasti. Meidän proggis ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Haastekerrointa nosti ensinnäkin laaja monimuotoinen alue (kaivettua alaa oli reilut 400m2) ja valtava määrä kiviä pinnan alla (putkitelkkaria suurempia murkuloita piti poistaa yhdeltä kulmasta reilun 2 metrin syvyydestä!). Kivien tilalle piti luonnollisesti ajattaa kasapäin hiekkaa, mikä aiheutti viivettä, hiekansaannin tökkiessä, kun hiekkarallin sesonki on parhaimmillaan juuri nyt. Kannattaa varata nessupaketti taskuun, koska liinoille on tarvetta, kun tippalinssissä seuraa kasettirekkojen rallia pihassa... a 150-200€ laaki. Toisaalta hommaa nopeutti mahdollisuus dumpata osa kivistä naapurin takapihalle (!), luvan kanssa tietenkin ;), koska heillä oli tarvetta ylimääräiselle täyttömaalle. Saimme osan maista myös siirrettyä pyöräteiden pohjiksi, koska kunnalla oli käynnissä teiden teko asuinalueellamme.


Täyttöjä pihaan, a 150-200€ kasa... nyyh :(

Hiekkatoimitusten odottelun lomassa ehdimme kaivaa jätevesien tarkastuskaivon, jv-putket ja vesiputken maahan. Kunnassamme rakentaja ei saa itse kytkeä putkea kunnan verkkoon ,vaan hommaan piti tilata jamppa vesilaitokselta. Klo 16.05 oli työpöytä jo verkkomiehiltä putsattu ja jäljellä oli vain laitospäivystäjä ilman oikeutta kytkeä tuota maagista vesiputkea. Pienen suostuttelun jälkeen saatiin kaivettua putken liittämisen "erikoismies" paikan päälle (naps ja kops, koko suoritukseen meni kaverilta ehkä n. 5min auton ovelta ja takaisin) ja putki paikoilleen. Pientä narinaa olin kuulevinani, että nämä liitoshommat pitäisi suorittaa päivähommina, toimistotuntien aikana. Jep, jep, muistetaan tuo sitten ensi kerralla...


Puhdas vesi ja likainen vesi... 

Kapillaarikerros...voin valehtelematta sanoa, että kuulin tuon sanan alan ammattilaisilta näiden kahden päivän aikana varmaan 300 kertaa. Tuo maaginen kasa pikkukiviä, joka katkaisee veden kapillaarisen nousun talon perustuksiin, on maatyömiehille kaiken A ja O. Kaikki tuosta eksoottisen kuuloisesta kivikerroksesta puhuu, ja moni väittää tietävänsä miten se tehdään, mutta harva sitä on oikeasti tehnyt. No minä olen nyt tehnyt, ja ei se todellakaan ole mitään rakettitiedettä ollut. Hiekkatäytön päälle suodatinkangas, salaojaputket paikoilleen ja kiveä päälle perustamiskorkoon asti, ja pinta lopulta vaateriin lätkäämällä... "Just Do It".  


"Lätkä" ja kapillaarikerros savotta --> kapillaari 1, lätkä 0.

Noh, viimeistely ei mennyt aivan putkeen, kun tärytin sanoi työsopimuksen irti ja puhalsi öljyt kartanolle ennen viimeistä sivallusta. Tuloksena 1/3 osa patjasta jäi tasoittamatta. Kaverit kävivät parsimassa tuon loppuun tänään aamusta, joten homma on nyt hoidossa.

Viimeisinä hommina nykäsimme sen kuuluisan Quotro-kanaalin maahan, arvioituun kohtaan tulevan teknisen tilamme ja autotallin jakotukin välille/tienoolle. Tuubi oli sen verran jämäkkää tekoa, että sen asentamiseen on hyvä olla pari kaveria. Toivottavasti saadaan täytöt nopeasti paikoilleen, niin saan tuon kalliin putkenpätkän pois silmistä ja mielestä.


Quatro-kanaali ja vesiputki vedettynä

Patja on valmis sokkelille, hyviä valukelejä odotellessa, seuraavaan kertaan.


Mister Y


P.S. Yritän aina juttujeni jatkoksi kasata Top3 vinkki listan asioista kussakin työvaiheessa. Alla ensimmäinen lista.

Top 3 Vinkit - Maatyövaihe

#1 Selvitä naapurustosta / kunnalta jos heillä on tarvetta ylimääräiselle täyttömaalle. Säästät selvää rahaa ja aikaa, kun ylijäämä maita ei tarvitse kuskata maailman ääriin dumpattavaksi rahan kanssa.

#2 Hommaa kaivurikuski, joka tiedetään nopeaksi ja ajaa isompaa konetta vaikkakin tuntitaksa onkin hieman korkeampi, kun sillä "halvalla ja ehkä hyvällä" - vaihtoehdolla. Se ei paljon lämmitä, kun joku taikinoi pihassa tuplatunnit Bobcatin selässä...

#3 Kulmien ja tontin rajojen merkintä - Vietin ensimmäiset 2 tuntia urakasta hakemalla katkenneita rajakeppejä ja osaksi kadonneita rajapyykkejä. En jaksa kuvitella, kuinka miellyttävää olisi huomata ennen perustustöiden aloittamista, että pohjat on tehty 2m sivuun oikeasta paikasta. Vain sen vuoksi, että kulmia ei merkitty etukäteen, tai joku mittamies nukkui onnensa ohi ratkaisevalla hetkellä... Varmista, että kaikki rajat on tiedossa, talon ja muiden rakennusten kulmat ovat karkeasti merkitty ennenkuin kuokka menee maahan.

Bonusvinkki - säänkestävät vaatteet ovat pop sateessa... ;) Vastaani ei toistaiseksi ole tosin tullut hyviä säänkestäviä työhanskoja (kumihanskat jätän tullimiehille), joten kannattaa varata reilusti vaihtopareja messiin jos joudut sateessa painaan duunia pihalla.

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä maatyövaiheeseen ��. Mielenkiintoinen blogi!!! Tätä täytyy seurata ��

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Anonyymi! Maatyöt kohta valmiit ja rungonpystytys alkakoon. Lisää tekstiä on tulossa, joten pysy kanavalla:)

    VastaaPoista

Kiitokset sanoistasi:)